perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Kustaa Vaasa ja kaupunkipolitiikka

Sysäys Helsingin perustamiselle oli kauppasodassa. Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa, jonks politiikan johtavia piirteitä ulkomaankaupan valvonta ja kehittäminen oli, onnistui 1530-luvulla ns. Kreivisodassa murtamaan aseitse Lyypekissä päämajaansa pitävän Hansaliiton ylivallan Itämeren kaupassa.

Uskonpuhdistus ja kirkollisen omaisuuden takavarikointi kruunulle loi edellytykset uudelle talouspolitiikalle, mutta kauppapolitiikan toteuttaminen vaati Hansan murskaamista ja Ruotsin talouselämän irrottamista saksalaisten valvonnasta.

Lyypekkiläisten privilegiot olivat estäneet ruotsalaisten ja suomalaisten kauppiaiden kaupankäynnin Tanskan salmien länsipuolella. Hansalaisten ja saksalaisten kauppiaiden hallussa oleva Tallinna oli sen jälkeen huono kauppakumppani Ruotsin kuninkaan valtaistuimelta tarkasteltuna.

Aseista hän ei halunnut luopua tulevaisuudessakaan, mutta aktiivinen ulkomaankauppapolitiikka tuki sotilaallisia näkökohtia. Ruotsin oli oltava taloudellisesti turvattuna valmis sotaan. Tanskan kanssa 1541 solmittu hyökkäys- ja puolustusliitto poisti – tilapäisesti kuten kävi ilmi – uhan siitä suunnasta. Huomio kiinnitettiin itään.

Siellä oli Suomi. Idän politiikasta 1540-luvulla vastasivat Etelä-Suomen laamanni Erik Fleming ja Viipurin linnan päällikkö ja linnaläänin vouti Nils Grabbe. Kuningas oli syyttänyt Grabbea venäläisten provosoimisesta sekä laivastohyökkäyksillä rajan yli että tapauksesta, jossa vouti oli kohdellut huonosti venäläisten lähettiläitä Viipurissa. Vaasan luottomies Henrik Klaunpoika Horn tulikin Suomeen tarkkailemaan tilannetta. Grabbe erotettiin, tilalle tuli 1545 Lemun Ahtisten herra Maunu Niilonpoika. Venäläiset eivät tästä leppyneet, vaikka se ilmeisesti oli vaihdon tavoite. Hävitysretket rajan yli jatkuivat puolin ja toisin, huolimatta päinvastaista tarkoittavasta sopimuksesta, jonka perusteella osapuolten piti toteuttaa yhdessä valtioiden välinen rajanveto.

Suomen aateli kokoontui neuvotteluun Turussa 1547. Asiana oli Viipurin puolustus. Yhteinen johtopäätös oli, että Suomen oli varustauduttava hyökkäystä vastaan. Vuoden 1549 lopulla oli uuden kokouksen aika – silloin päätelmä varustautumisesta julistettiin salaiseksi. Samassa yhteydessä mainitaan myös aateliston esittämä ajatus rakentaa Santahaminaan linnoitus.

Näin Helsingin perustaminen olisi myös sotilaallinen kysymys. Hyvä talous oli myös hyvän sodankäyntikyvyn perusta. Kuninkaankartanot toimisivat samalla myös elintarvikkeiden varastopaikka myös taloudellisina kriisiaikoina. Ne pystyisivät pitämään yllä sotaväkeä tulivatpa ongelmat valtakunnan sisältä tai ulkoa. Kuninkaan määräyksessä vuonna 1546 kielletäänkin viemästä valtakunnasta "syötäviä tavaroita".

Tuontia rajoitettiin samalla kun vientiä kannustettiin. Suomen kyseen ollen viljan tuonti oli välttämätöntä. Sitä oli tuotu maan eteläosiin virolaisilta ja liiviläisiltä pelloilta. Tallinnan kauppa ja merireitti vei ulkomaisia kauppiaita myös Novgorodiin. Sen vastapainoksi ruotsalaisleirissä suunniteltiin Viipurin nostamista venäläiskaupan keskukseksi ohi Novgordin. Siinä ei koskaan onnistuttu. Tukholman ja Gävlen porvareita kuningas käski suuntamaan kauppansa Tallinnan ja Riian sijasta Viipuriin. Vaikka suunnitteilla oli suomalaistenkin – erityisesti Viipurin – kaupan kielto Tallinnaan, se jäi käytännön syistä toteuttamatta. Vain Lyypekin-kauppa kiellettiin. Se aiheutti tietysti vastatoimia lyypekkiläisten taholta, mikä teki käytännön kaupan entistä hankalammaksi. Suomen aatelin oli jälleen pohdittava tilannetta 1549.

Lyypekin ja muukin Saksan-kauppa pysyi senkin jälkeen kiellettyinä. Aateli ehdotti ja valtaneuvosto hyäksyi ajatuksen, että suomalaisten porvareiden oli vietävä myyntitavaransa Tukholmaan tai muihin Ruotsin merikaupunkeihin. "Länsimerelle" saisivat vientiä harjoittaa vain Ruotsista lähtevät laivat. Nämä suunnitelmat olivat alkusoittoa sille, että 1600-luvulla maan kaupungit jaoteltiin joko tapulikaupunkeihin, jotka saivat käydä ulkomaankauppaa, tai "ylämaan" kaupunkeihin, joilla oli oikeus tehdä kauppaa vain kotimaan rajojen sisällä. Kuningas ei tätä hyväksynyt, vaan antoi tunnetun kauppa- ja purjehdussäännön 1.2.1550.

Säännössä tavoiteltiin suoraa kaupallista yhteyttä Portugaliin, Ranskaan, Englantiin, Hollantiin, Brabantiin, Venäjälle sekä Pohjois-Saksan kaupunkeihin. Suomalaisten kauppalaivojen oli liityttävä osaksi Ruotsin laivastoa eikä se saanut yksin purjehtia avomerelle. Venäjän kauppa haluttiin ohjata suoraan Suomeen ilman käyntiä Tallinnassa. Samalla tavalla hollantilaiset piti ohjata Tallinnan sijaan Suomen kauppapaikkoihin. Muiden mainittujen maiden kanssa kauppaa käytäisiin venäläisiltä ostetun tavaramäärän ylijäämällä.

Ulkomaiset viholliset oli tällaisen säännöstön jälkeen helppo arvata, mutta uusia ohjeita vastustivat myös Suomen ja Ruotsin kauppiaat. Kuninkaan vastaisku oli syytöstulva niitä kauppiaaksi siirtyneitä kohtaan, jotka olivat toimillaan hänen mukaansa aiheuttaneet maanviljelyksen rappion. Ongelma oli myös kasvaneessa maakaupassa: kaupankäynti oli luvanvaraista, ja sitä saivat harjoittaa vain porvarin valan tehneet, mutta käytännössä melkein kuka tahansa saattoi sitä käydä.

Vaasa käski, että "jos joku haluaa mainituissa valtakunnan osissa tai muualla harjoittaa kaupankäyntiä, muuttakoon hän silloin kauppakaupunkeihimme ja harjoittakoon siellä rehellistä kauppaa sekä osallistukoon kaupungin rasituksiin, kuten muutkin siellä tekevät". Rasituksia – erilaisia vakituisia ja lisäveroja – kaupungeissa riitti. Silti Kustaa Vaasan politiikka suosi kaupunkeja.

Vaasa tiesi ongelman syvyyden. Hän sanoi maakaupan lopettamisen olevan yhtä vaikeaa kuin tukholmalaisten ottaa kiinni kaikki metsissä juoksentelevat sudet. Tämä siitä huolimatta, että kolmannella kerralla laitonta kauppaa harjoittanut mestattiin.

Viennin suhteen Helsingin seudun talonpojilla ja kuninkaalla oli täysin erilaiset ajatukset. Talonpoikien traditio ja käytäntö suuntautui Tallinnaan, jonne talonpoikaispurjehduksen ja kauppiaiden tie oli vienyt aktiivisesti ainakin sata vuotta ja todennäköisesti pidempäänkin. Talonpojat tekivät valituksia ja levittivät jopa kapinamielialaa, sillä he eivät olleet valmiita luopumaan Tallinnan kaupasta, jonne he veivät perinteisiä artikkeleitaan mm. voita, nahkoja ja turkiksia. Valtakunnan tavaraviennissä juuri nämä vientituotteet joituivat taka-alalle, tärkeintä olivat rauta ja muut metallit. Puu ei ollut tärkeä vientituote vielä tuolloin.

Kustaa Vaasan strategia tuli selväksi pian. Hän päätti perustaa Suomenlahden pohjoisrannikolle uuden merikaupungin, joka nousisi keskeiseksi kauppapaikaksi Suomessa niin Ruotsin, Venäjän kuin Hollanninkin kauppiaille.

Kyse oli myös kilpailuasetelmasta. Helsingin piti kisata Suomenlahden vastarannalla olevan Tallinnan kanssa. Vaasan aikana luotiin linjaus, joka jatkui pitkään hänen seuraajiensakin aikana. Sen ydin oli Hollannin kaupassa, tapulikaupunkipolitiikassa ja itäisen suunnan painotus sodan ja rauhan ulkopolitiikassa.

Vaasalta oli siis odotettavissa uusia kaupunkeja, mutta mistä saataisiin niiden asukkaat?

3 Comments:

Anonymous Anonyymi said...

Olet niin perkeleen nopea näissä postauksissasi, ettei edellisiä ehdi kehumaan ennen uuden ilmestymistä.

9:24 ip.  
Blogger Jari Sedergren said...

Vauhti varmaan laantuu alkuinostuksen tasaantuessa.

11:40 ap.  
Anonymous Anonyymi said...

perkele

2:54 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home