Helsingin ruotsalaisista kylistä (1500-luku), osa I

Helsingin pitäjän ruotsalaiset kylät 1500-luvun alkupuolella (osa 1)

Uuden ajan alussa Suomessa lasketaan olleen 35000 taloa. Ne olivat talonpoikien hallussa maanviljelystiloina. Valtio, kirkko ja aatelisto omistivat niistä 2000. Eniten niitä oli asutustihentymäalueella Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, joka oli suurimmaksi osaksi ruotsinkielistä seutua.

Talonpojista verovapaiden tilojen alustalaisina oli vain yksi kahdestakymmenestä. Se oli pieni määrä. Talonpojille se antoi valtaa tai ainakin vallantuntua. He käyttivät ja vetosivat lakiin kirjattuihin oikeuksiinsa usein tavalla jossa esivaltaa ei säästetty sanoilta eikä joskus teoiltakaan. Oikeudet toimivat pontimena sekä hyökkäykseen että puolustukseen. Puolustuskeinona olivat tavallisesti valitukset, joskus jopa esivallan asemaa horjuttava verojen maksulakko ja aika ajoin kapinakin, kuten 1430-luvulla kokemukset Satakunnassa, Hämeessä ja Karjalassa osoittavat. Vastaavia kapinoita oli toki samaan aikaan Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Olot Pohjois-Euroopassa olivat kaiken kaikkiaan epävakaat.

Helsingin seudun kylät jakaantuivat uuden ajan alussa kolmeen pääryhmään. Keskimmäisessä olivat Helsingin kirkontienoon kylät, lännessä oli ryhmittymä Ison-Haapalahden ympärillä, idässä joukko kyliä, jotka olivat laajentuneet Vanhakaupunginlahden ja Vartiokylän salmiston varsille. Idän ja lännen erotti toisistaan asumaton Helsinginniemeksi sanottu vuorinen niemi – nykyinen Helsingin keskusta.

Keskisessä Helsingforssissa Vanhakaupunginlahden perukkaa kutsuttiin yksinkertaisesti nimellä Vik eli Lahti. Siellä Vantaanjoki päättää matkansa kaksihaaraisena jyrkkänä koskena, jonka vartijoina on sijainnut muutamia vanhoja kyliä. Forsby (nyk. Koskela) oli niistä tunnetuin, sillä kosken partaalla se oli lohiapajien tyyssija. Juuri se mainitaan Maunu Eerikinpojan luovuttaessa Haapsalussa kalastusoikeudet Viron Paadisen saksalaismunkeille vuonna 1351 varmistaakseen Novgorodin vastaisen rintaman.

Kun Helsinki perustetaan, Forsbyn historia päättyy: tilaa saa Helsingfors eri kirjoitusasuissaan. Leo A. Pesosen mukaan suomenkielinen Helsinki-ilmaisu tulee käyttöön vasta 1819, kun siitä tulee pääkaupunki. Suomenkielistä "Helsingissä" tai "Helsingin kaupungissa" -ilmaisua käytettiin, kun ruotsinkielisiä keisarillisia asetuksia ja julistuksia suomennettiin.

Silloinkin kaupungin ensisijainen nimi oli siis ruotsinkielinen. Kirjojen painopaikkaa ilmoitettaessa suomenkielisessä kirjallisuudessa on 1820-luvulta lähtien "Helsingissä" jo tavanomainen. Virallisemmissa yhteyksissä käytettiin 1800-luvun alkupuoliskon lopulta sanapari Helsingin kaupunki ja vasta 1800-luvun lopulla Helsinki vakiintuu käyttöön sellaisenaan.

Forsbyn läntinen naapuri oli Gumtäkt (Gumtähti, vuodesta 1928 Kumpula). Siellä asunut ”Siegfred i Gumtecht” tuottaa kylälle ensimmäisen maininnan asiakirjoissa niinkin myöhään kuin 1460. (Gumtächt 1481, Gomtechtby 1540, Gomtect 1545). Kylä on ollut olemassa toki jo pitkään ennen ensimmäisiä mainintoja. Nimen perusosa täkt merkitsee ”viljelyyn otettua tilusta, uudisviljelmää, raiviota”. ”Täkt”-päätteiset yhdyssanat tarkoittavat yleensä jonkin (esimerkiksi veden- tai soran) ottopaikkaa. Määriteosana on lyhentymänimi Gumme, joka tulee miehennimestä Gudhmund. Sipoossa on kylä nimeltä Gumböle. Gumtäktin omistajat olivat Voionmaan mukaan rälssimiehiä, veroista vapautettuja, ja myöhemmin maata omistivat siellä vieraspaikkakuntalaiset vapaamiehet, joista joidenkin sanotaan edustaneen ”vanhaa rälssiä”. Näin kylän lienevät perustaneet vapaasukuiset uudisasukkaat.

Vanhankaupunginlahden perukassa oli vuodesta 1540 kaksi kylää, Östervik ja Västervik, molemmat osa Viikin kyläkuntaa. Vijch esintyy ensikerran tilikirjoissa kylän- ja neljänneskunnan nimenä vuonna 1543. Gunvor Kerkkonen on löytänyt vuoden 1417 laamannintuomiossa lautamiehen nimenä Job Vie ja Job Vir, jotka ovat molemmat Vic-sanan lukutapoja. Näin Jobin kotipaikaksi määräytyisi Viikki. Västervikin kylästä kehittyi Kustaa Vaasan aikana Helsingin kuninkaankartanon alainen latokartano.

Forsbyn ja Västervikin lähin kyläkunta Vantaanjoen itäisellä rannalla oli Malm (Malmi) (1543, Malmby 1551, Malme 1589, Malmsby 1590, Malmn 1592). ”Tasaista tai hiekkaista metsämaata”, ”metsäistä somerikkoa” ja ”soraharjua” Uudenmaan ruotsalaismurteissa tarkoittava Malmi ei nimenä ole harvinainen muuallakaan Suomenlahden rantamilla: nimi tai sen johdannaisia esiintyy Helsingin ohella Paraisilla, Tenholassa, Karjaalla ja Degerbyssä. Helsingin Malmilla on sijainnut vanha kirkko, Nakchaga-niminen kruununmaan, Länsmans-niminen rustholli ja tunnettu suuri sotilasleiri.

Väinö Voionmaa päättelee eräästä 1700-luvun alun Helsingin kartasta, että kyläkunta on sijainnut Vantaanjokeen laskevan, Tattarmossa- ja Lidkärr-nimisistä soista alkavan ojan molemmin puolin. Aivan pieni oja ei liene ollut, sillä erään Malmin kylän talolla sen varrella oli nimenä Ströms (suom. Virrat). Kylä oli etelämpänä kuin nykyinen Malmin asema.

Malmin kylästä erillään, mutta lähempänä Vantaanjokea olivat Bocksbacka (Pukinmäki) ja Sonaby, eteläpuolella puro Stensbölen osakylä. Tämän kyläkunnan vanhimpia asumia lienee ollut Sonaby (maininta Gudmundh i Sonaby vuodelta 1417), joka näkyy jopa Malmin nimessä (Sonaby malm) eräässä asiakirjassa vuodelta 1540.

Pukinmäki (Boxbacka 1435 ja 1560, Booxbacka 1556, Buxbacka 1568, Båxbacka 1577, Boczbacka 1578 ). Nimi tarkoittaa pukkia, jota on käytetty liikanimenä. Granlundin mukaan kylän nimi on saanut nimensä Bock-nimisestä keskiaikaisesta vapaamiessuvusta, tunnettu on Per Larenson Bock, joka 1511 esiintyy oikeudessa erään Tallinnan perintöjutun yhteydessä. Sipoossa tavataan kylännimi Box. Voionmaan mukaan sielläkin on todennäköisesti ollut keskiajalla rälssitila, sillä uuden ajan alussa kolmella isännällä oli Pukinmäessä kolme veromarkanmaata rälssiä. Vanha suurtila oli ilmeisesti hajonnut useamman omistajan käsiin.

(JATKUU MYÖHEMMIN)