Helsingin ruotsalaisista kylistä (1500-luku), osa II

Kun Malmilta suunnataan pohjoiseen, Vantaanjoen itäpuolella saavutaan Staffansbyhyn (eli Tapanilaan). Se on suuri ja vanha kylä, vaikka mainintoja vanhoista asiakirjoista löytyy yllättävän vähän ja myöhään. Nimi on pysynyt varsin vakiintuneena jo vuodesta 1540 – eri versiot ovat selvästi oikeinkirjoitusvirheitä lukuun ottamatta vuonna 1588 käytettyä Standzby ja 1585 mainittua nimimuotoa Staffanssböll.

Kylän nimen määriteosa on muinaisruotsalainen henkilönnimi Staffan (kreik. Stephanos). Nimen ääntämys on muuttunut pitkä-äffäisestä lyhyeen, ja lopulta f voi hävitä kokonaan. Laajalahden Stansvikissä (Stansvijk 1794, suom. Tahvonlahti) tämä ääntymyshistoriallinen kehitys näkyy selvästi. Alueen nimessä voi kyse olla vanhasta ulkopalstasta tai nautintoalueesta, jolloin nimillä olisi konkreettinen yhteyskin. Vastaavalla tavalla Granlund yhdistää Herttoniemessä Viikin rajalla sijaitsevan Fastaholmenin Helsingin pitäjän Fastböleen (Kuninkaala) ja Laajasalon Håkansvik-nimen Håkansböle-kylään (Hakunila). Jälkimmäisessä tapauksessa kyse voi olla pyyntipaikasta, sillä omia kalavesiä hakunilalaisilla ei ole ollut tuohon aikaan. Suomalainen nimi Tapaninkylä tuli käyttöön 1800-luvun lopulla, viralliseksi nimeksi kuitenkin vasta 1959.

Forsbystä lähtevä kylätie kierteli pohjoisen suuntaan pitkin läntisen jokivarren kyliä. Ensimmäinen asuma, jota tosin ei vielä 1500-luvulla sellaisena mainita, oli Kottby (Käpylä, Kåtte by 1556, Kattby, Kotteby 1563, 1564 Kåttby). Määritesanana on kotte, joka alun perin tarkoittaa lyhyttä, paksua ja kömpelöä, ja sopii siten liikanimeksi. Suomen kielessä sana tarkoittaa pojankoltiaista. Pernajasta löytyy vastaava henkilönnimestä kehittynyt tilannimi Kottas. Suomenkielisen nimensä Käpylän kylä sai 1927. 1600-luvulla Käpylä kuului ”aivan rakentamattomana torpan paikkana” säterin hallinta-alueeseen. Sekin oli pitkään yhden talon kyliä, joita ei nykyisin aina kylinä edes pidetä: vuoden 1548 kyläluettelossa (VA 2969 f. 11-22) sitä ei mainita. Vastaavassa vuoden 1634 luettelossa Helsingin kirkkopitäjän kylistä (VA 3663 f. 52-) se sen sijaan mainitaan.

Kottby oli erotettu Åggelbystä (Oulunkylästä), joka oli kooltaan pieni, mutta 1500-luvulle tultaessa varsin väkirikas kylä. Siksi onkin hämmästyttävää, ettei sitä ole edellä mainitussa 1548 kyläluettelossa. Åggelby onkin mainittu muissa lähteissä Forsbyn sisarkyläksi ja sielläkin on ollut vapaamiesmaata, mikä saattaa selittää asian. Sen nimi kirjoitetaan Ogleby 1543, Ogelby 1544, Ågelby 1563, joskus myös Ögleby 1554 ja Vggleby 1556.

Nimen alkuperäkieltä ei ole onnistuttu ratkaisemaan. Pohdiskeltavana on ollut tulvavettä tarkoittava saamelaislaina ”oulu”, joka on Oulun kaupungin nimen lähtökohta. Kirjoitusasu Åggelby ei tähän kuitenkaan sovi. Ruotsinkielisistä lähtökohdista sana jakaantuu osiin: Yksi mahdollisuus on, että ”å” tarkoittaa jokea, ”glo” soista paikkaa, seisovan veden vesilammikkoa tai matalaa merenlahtea. Toinen ehdotus hyväksyy alun joeksi, mutta jatkuu sanalla gärdha, joka merkitsee ”aidattua aluetta”. Kolmas ehdotus on ollut Å + göl + by, jossa göl merkitsee ”joen tai järvenpohjan syvänne” ja voisi tarkoittaa Granlundin mukaan mm. 1789 mainittua syvännettä Pikkukoskessa (”giölen vid Lillfors”). Nämä ehdotukset, kuten myöskään se, että väliosa tulisi sanasta ”kulla” eli jyrkkä kukkula, jollainen kyllä vanhalla kantakylän sijaintipaikalta löytyy, ei tutkijoita ole vakuuttanut. Kaupunginosan nimeksi mukaelmanimi Oulunkylä tuli virallisesti 1959, mutta sillä oli silloin jo 80 vuoden käyttöhistoria.

Vantaanjoen länsirannalla edetessä ensimmäisenä tulee vastaan Baggböle (Baggeböle 1527, Baggbölle 1540, Baggebölby 1543, Baggböle 1558, Bagböl 1569 Pakila). Ensimmäinen Baggböleen viittaava maininta löytyy eräässä vuoden 1417 asiakirjassa: sieltä lienee ollut kotoisin Helsingin pitäjän laamanninkäräjäin lautamies Magnus i Byggiabola ja sen asukkaaksi on arveltu Magnus Baggea, joka hoisi erinäisiä oikeusasioita Tallinnassa 1443 ilmeisesti ritari Kaarle Knuutinpojan valtuuttamana. Ritari sanoi Baggea ”talonpojakseen”. Samassa yhteydessä mainitaan myös Jon Magnusson Bagge. Lautamies oli myös Olof Bagge vuonna 1491. Tallinnan kauppaa käytiin tuolloin yleisesti kylistä, jotka eivät olleet aivan rannikolla vaan sisämaan puolella.

Voionmaa pitää mahdollisena, että nämä Bagget ovat kuuluneet vapaamiessukuun, jonka vaakunassa oli pässin kuva, sillä Baggbölessä oli myöhemminkin säteritila. Tämä ei kuitenkaan ole vakuuttavaa. Granlundin mukaan Bagge merkitsee skandinaavisissa kielissä ja murteissä yleisesti jotain paksua ja kömpelöä – siitä se juontuu tiettyjen eläinten nimiksi, ja siksi se on myöhemmin alkanut tarkoittaa pässi-eläintä. Tämä käyttö on kuitenkin syntynyt vasta 1600-luvulla.

Pitäjän vanhimpia kyliä oli Baggbölen pohjoinen naapuri Domarby (Tuomarinkylä), jota vastapäätä Vantaanjoen toisella puolella Staffansby oli. Domarby mainitaan ensi kerran myös vuonna 1417 (lautamies Ionis i Domarby). Domar merkitsee tuomaria, joka on statukseltaan riittävän korkea, jotta kylä voidaan nimittää hänen mukaansa. Vastaavasta tapauksesta on kyse myös Domars-nimisestä tilasta Vartiokylässä. Tuomarinkylä tuli nimenä käyttöön 1900-luvun alussa, viralliseksi 1959.

Helsingin pitäjän keskusseudun pääkylä Kirkonkylä on epäilemättä seudun vanhimpia asumia, paljon vanhempi kuin ensimmäinen asiakirjamaininta siitä vuodelta 1401, jolloin ylös tuli kirjatuksi siellä sijainnut kirkko. Se sijaitsi Keravanjoessa olevan kosken vieressä lähellä Keravan- ja Vantaanjoen yhtymäpaikkaa, vanhan rannikkomaantien varrella. Samaan kyläkuntaan kuului myös nykyisin Helsinkiin kuuluva Skomakarböle (Skommarböleby 1540-43, Bölleby 1544, Bölet 1545, 1552 jopa Skomarby, suom. Suutarila 1959), vanha asuma sekin. Nimen määriteosa on skomakare eli suutari. Vastaavia käsityöläisnimityksiä (räätäli, seppä) löytyy uusmaalaisista kylännimistä runsaasti.

Kirkonkylästä Keravanjoen ylävirtaan matkatessa Havukoskella sijaitsi Hanaböle (Hanala). Dickursbyn ja Hanabölen välissä sijaitsi Haxböle (Hakkila), jota ei ensimmäisissä verokirjoissa mainita, mutta myöhemmin ilmaantuu niihin yksitaloisena asumana. Nämä sijaitsevat nykyisellä Vantaalla.

Kirkonkylästä länteen, Vantaanjoen mutkaisille varsille sijoittuu joukko vanhoja Helsingin keskipitäjän kyliä. Vanhin niistä on valtatien varrella, Vantaanjokeen laskevan puron äärelle kasvanut nykyisen Vantaan osa Skattmansby (vuonna 1480 Skyttmansby): kylän nimen arvellaan perustuvan siihen, että alueen tilat ovat olleet ylimyksien hallussa ja niiden vapaasukuiset isännät ovat maksaneet tiloistaan veroa; vaihtoehtoisesti siellä on asunut seudun veronkerääjiä, toisin sanoen neljänneskuntamiehiä tai nimismiehiä: myöhemmin kylässä sijaitsi pitkään nimismiehentalo.

Skattmansbyn asema oli verrattavissa Kirkonkylään, sillä sen varakkuus oli taattu läheisen Vantaanjoen kosken vuoksi: lohi vaurastutti varmasti. Myös matka Forsbyhyn oli helppo jokitietä pitkin. Pieni Tolkby sijaitsi Skattmansbyn rajalla olevan ojan takana, mutta vuodesta 1417 lähtien siellä pidettiin usein laamanninkäräjiä. Se tekisi mahdolliseksi ajatella kylän nimen merkinneen tulkkia. Samalla puolen jokea olivat Övitsböle, joka on saanut nimensä varhaiskeskiaikaisista Övideistä (Liaren Øvidson laamanninlautamies 1417, Henri Evetzon, joka oli Övitsbölen asukas 1540), sekä Sillböle (Sillebölle 1540), pieni uudisasutus sekin. Mainittujen kyläin kohdalla eteläpuolella jokea ovat keskiajan asumat, luonnonuskomuksesta nimen saanut Tontbacka (Haltiala), Nackböle (Niskala, main. 1482, yleisestä miehennimiestä Nacke) ja Gran(n)böle. Määriteosa granne viittaa tietysti läheisyydessä tai vieressä asuvaan, nykyisin naapuriin.

Kvarbackan kosken seudulla, jossa vanha valtatie ylitti Vantaanjoen, oli laajahko kyläseutu. Itäpuolella jokea oli Brutuby (Brwteby 1540), jonka nimi merkitsee jo varhaisempina aikoina tapahtunutta uudisraivausta, ja sen osakylänä pidetty Vinikby (Viinikkala) - jälkimmäisestä historioitsijan korva voisi kuulla saksalaisvaikutusta (Winicke), mutta varmistus on saatava kielihistorioitsijalta. Yhdessä näitä kyläkuntia kutsuttiin nimellä Stubbacka (stub = tynkä ja esimerkiksi liikanimenä "pätkä, lyhyt mies"). Joen länsipuolella sijaitsivat alueen pääasuma, selvästi etunimeen perustuva Mårtensby (Martinkylä), johon kuului koskesta ja siinä olevasta myllystä nimensä saanut Kvarnbacka ja tämän kyläseudun pohjoiset jatkokset Lappböle (vanhaan saamelaisasutukseen ja syrjäiseen sijaintiin viittaava nimi, lappalainen voi tarkoittaa sekä saamelaista että saamelaisen tavoin elävää, ja joskus jopa syrjässä yksin asuvaa taloutta) ja Biskopsböle, jonka arvellaan saaneen nimensä Turun piispan matkoja tai koskikalastusta varten perustamasta tai hankkimasta tilasta.